Määrittelin itselleni tämän blogin tarkoituksen. Miksi minun pitäisi mahdollisimman usein kirjoittaa? Miten ajattelen itseäni kirjoittajana? Mitä aion kirjoittaa?
Nykyistä valtamediaa vaivaa tukehtuminen konsensuksen pyhään ideaaliin. Konsensus on toki tarpeellinen esim. sotaoloissa, kun väestöä hallitaan propagandan ja pakkokeinojen avulla.
Mutta postmoderni käsitys totuudesta ja tiedosta ikään kuin luopuu yhden toden maailman oletuksesta. Ihanteesta ei ole kuitenkaan auennut tietä virkistävään pluralismiin ja vaihtoehtoliikkeiden kukoistukselle, vaan yhdestä totuudesta luopuminen on antanut vahvimmille (joilla on taloudelliset resurssit yleiseen mielipiteeseen vaikuttamiselle) oikeuden ajaa väkipakolla tavoitteensa ilman laajempaa kansalaiskeskustelua ja demokraattista pohdintaa.
Poliittinen tietoisuus on väistynyt, tilalla ovat moralistinen nikottelu ja tunteisiin vetoavat mutta lopulta tyhjät fraasit (työhön kannustaminen, yksilön valinnanvapaus jne.). Koko postmodernin politiikan ihanne joutaa romukoppaan, jos sillä tarkoitetaan politiikan kuolemaa: voitte tehdä mitä lystäätte niin kauan kun se ei vaikuta minun elämääni, ratkaisuihini ja tapaani ajatella. Ikävä kyllä se vaikuttaa, vaikka pään laittaisi puskaan.
En väitä tarjoavani blogilla uutta foorumia varjomedialle, koska niitä on jo paljon. Mutta ehkä yritän avata kysymyksiä niitä valmiiksi pureskelematta. Teemoiltaan tekstit liittyvät laveasti politiikkaan, filosofiaan, tiedemaailmaan ja kulttuuriin.
tiistai 30. joulukuuta 2008
Pöllön kootut eväät
HAARAUTUVIA POLKUJA VAPAUTEEN
VAPAA RAKKAUS
Vapaa rakkaus on salonkikelpoisempi ilmaus vapaalle seksille. Mutta miten rakkaus tai seksi voi olla vapaa? Onko rakkaus vapaa predikaattina vai ovatko rakkauden omaavat, rakkautta kantavat rakastajat vapaita - toisistaan? Entä merkitseekö vapaana olo rakkaudesta vapautta rakkaudesta, eikä vapaata rakkautta. Onko rakkaudelle negaatiota?
Yleensä vapaa rakkaus liitetään 1960-luvun seksuaalivallankumoukseen. M.A Numminen ja Esa Saarinen kannattivat "Terässinfoniakirjassaan" erään venäläisen radikaalifenimistin ajatusta kaduille pystytettävistä seksikopeista, joissa jokainen voisi tarpeen tullen käydä anonyymisti pikapanolla. Koppien ajateltiin poistavan kaikki yhteiskunnan ongelmat. Ne toimisivat yksinkertaisesti kuin junan vessat.
Jos rakkaus määritellään sosio-ekonomisesti toimivaksi seksisuhteeksi, jonka karrikatyyrejä saippuasarjatkin tarjoavat, niin mikä sitten on henkinen tapahtuma, jota kutsutaan rakastumiseksi. Onko se esimerkiksi utilaristisen hyötyfunktion sellainen kuluttajan optimi, jossa "rakastumispäätös" on kokonaishyödyn kannalta järkevä? En tahtoisi tietää olevani inferiorinen hyödyke (jonka kysyntä laskee ostovoiman kasvaessa), vaan päinvastoin luksushyödyke (jonka kysyntä kasvaa ostovoiman noustessa). Entä pelastaako kansantalouden kaikkivoipa kone kansalaiset sydämettömyydeltä?
BRIGITTE BARDOT
Antropologisesti kiinnostuneen kannattaa etsiä youtubesta Brigette Bardot, pätkissä vilkkuu jopa paljasta pintaa. Näissä neljäkymmenen vuoden takaisissa, sädekehämäisen naiveissa otoksissa Bardotin tyyli on kieltämättä puhtaampaa verrattuna nykyisten MTV:n popikonien pornahtavaan honotukseen ja pinokkion liikkeisiin.
Tosin Brigette Bardot on hyvin ristiriitainen henkilö. Vanhoilla päivillään hän on siirtynyt kannattamaan Ranskan äärioikeistolaista puoluetta. Rikollisten kaulat ja opettajien pitkät kuantalot tulisi leikata; Bardot kannattaa kuoleman rangaistusta ja patrioottista koulukasvatusta.
Minusta on surkuhupaisaa, että herätettyään 60-luvulla Ranskan vanhoilliset porvarit vapaalla alastomuudellaan Bardot on nyt siirtynyt äärikonservatiivien puolelle, kaikkein pahanpäiväisimmäksi pikkuporvariksi.
PIILOSANOMAT JA UNDERGROUND
Freudia seilaillut tietänee sanomalla olevan piilsanoma. Rock`n rollilla on ainakin joskus ollut sanoma, mutta tiedämmekö sen piilosanomaa? Vai onko niin, että tiedämmekin piilosanoman muttemme sanomaa? Rockin alkujaan radikaali henki voi muuttua konservatiivisia rakenteita tukevaksi, jos sen sisältämä sanoma rakentuu uudestaan valtaviihteestä käsin. Säilyäkseen hengissä underground tarvitsee taantumuksen panssareita, joita moukaroida ja jotka paradoksaalisesti pyrkivät moukaroimaan undergroundin.
Musiikin nostattaman tunnehumalan voi käyttää minkä tahansa arvojen hyväksi. Musiikki ei kerro mitää yksilön arvomaailmasta, musiikille annetut merkitykset kertovat. Sinänsä musiikki on kuin täydellinen ympyrä, ajattomasti sulkeutunut.
Undergroundin määrittelemisen ongelma on siinä, että kun underground on löydetty, se ei ole enää maan alla, eikä undergroundia. Todellinen underground onkin siellä, mistä kukaan ei keksi sitä etsiä. Semanttisesti underground muistuttaakin derridalaista epäsanaa, jonka merkityksen löytäminen tekee paradoksaalisesti siitä merkityksettömän.
(C. Antti Heinonen, Minervan Pöllö 1/2007)
Ks. myös (Minervan Pöllö 2/2007 ja 3/2007):
https://blogs.helsinki.fi/dilemma-ry/
VAPAA RAKKAUS
Vapaa rakkaus on salonkikelpoisempi ilmaus vapaalle seksille. Mutta miten rakkaus tai seksi voi olla vapaa? Onko rakkaus vapaa predikaattina vai ovatko rakkauden omaavat, rakkautta kantavat rakastajat vapaita - toisistaan? Entä merkitseekö vapaana olo rakkaudesta vapautta rakkaudesta, eikä vapaata rakkautta. Onko rakkaudelle negaatiota?
Yleensä vapaa rakkaus liitetään 1960-luvun seksuaalivallankumoukseen. M.A Numminen ja Esa Saarinen kannattivat "Terässinfoniakirjassaan" erään venäläisen radikaalifenimistin ajatusta kaduille pystytettävistä seksikopeista, joissa jokainen voisi tarpeen tullen käydä anonyymisti pikapanolla. Koppien ajateltiin poistavan kaikki yhteiskunnan ongelmat. Ne toimisivat yksinkertaisesti kuin junan vessat.
Jos rakkaus määritellään sosio-ekonomisesti toimivaksi seksisuhteeksi, jonka karrikatyyrejä saippuasarjatkin tarjoavat, niin mikä sitten on henkinen tapahtuma, jota kutsutaan rakastumiseksi. Onko se esimerkiksi utilaristisen hyötyfunktion sellainen kuluttajan optimi, jossa "rakastumispäätös" on kokonaishyödyn kannalta järkevä? En tahtoisi tietää olevani inferiorinen hyödyke (jonka kysyntä laskee ostovoiman kasvaessa), vaan päinvastoin luksushyödyke (jonka kysyntä kasvaa ostovoiman noustessa). Entä pelastaako kansantalouden kaikkivoipa kone kansalaiset sydämettömyydeltä?
BRIGITTE BARDOT
Antropologisesti kiinnostuneen kannattaa etsiä youtubesta Brigette Bardot, pätkissä vilkkuu jopa paljasta pintaa. Näissä neljäkymmenen vuoden takaisissa, sädekehämäisen naiveissa otoksissa Bardotin tyyli on kieltämättä puhtaampaa verrattuna nykyisten MTV:n popikonien pornahtavaan honotukseen ja pinokkion liikkeisiin.
Tosin Brigette Bardot on hyvin ristiriitainen henkilö. Vanhoilla päivillään hän on siirtynyt kannattamaan Ranskan äärioikeistolaista puoluetta. Rikollisten kaulat ja opettajien pitkät kuantalot tulisi leikata; Bardot kannattaa kuoleman rangaistusta ja patrioottista koulukasvatusta.
Minusta on surkuhupaisaa, että herätettyään 60-luvulla Ranskan vanhoilliset porvarit vapaalla alastomuudellaan Bardot on nyt siirtynyt äärikonservatiivien puolelle, kaikkein pahanpäiväisimmäksi pikkuporvariksi.
PIILOSANOMAT JA UNDERGROUND
Freudia seilaillut tietänee sanomalla olevan piilsanoma. Rock`n rollilla on ainakin joskus ollut sanoma, mutta tiedämmekö sen piilosanomaa? Vai onko niin, että tiedämmekin piilosanoman muttemme sanomaa? Rockin alkujaan radikaali henki voi muuttua konservatiivisia rakenteita tukevaksi, jos sen sisältämä sanoma rakentuu uudestaan valtaviihteestä käsin. Säilyäkseen hengissä underground tarvitsee taantumuksen panssareita, joita moukaroida ja jotka paradoksaalisesti pyrkivät moukaroimaan undergroundin.
Musiikin nostattaman tunnehumalan voi käyttää minkä tahansa arvojen hyväksi. Musiikki ei kerro mitää yksilön arvomaailmasta, musiikille annetut merkitykset kertovat. Sinänsä musiikki on kuin täydellinen ympyrä, ajattomasti sulkeutunut.
Undergroundin määrittelemisen ongelma on siinä, että kun underground on löydetty, se ei ole enää maan alla, eikä undergroundia. Todellinen underground onkin siellä, mistä kukaan ei keksi sitä etsiä. Semanttisesti underground muistuttaakin derridalaista epäsanaa, jonka merkityksen löytäminen tekee paradoksaalisesti siitä merkityksettömän.
(C. Antti Heinonen, Minervan Pöllö 1/2007)
Ks. myös (Minervan Pöllö 2/2007 ja 3/2007):
https://blogs.helsinki.fi/dilemma-ry/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
