"Katsastus tämäkin"

Viime lauantaina Yle teemalla esitettiin suomalainen kulttiklassikko, Matti Ijäksen ohjaama ja Joni Skiftesvikin novelleihin perustuva lyhytelokuva Katsastus. Ks.
http://areena.yle.fi/video/770583
Pääosissa näyttelivät Vesa Vierikkö (Viltteri), Sulevi Peltola (Öövini), Markku Maalismaa (Junnu) ja Kaija Pakarinen (Mallu).

Pidin elokuvasta ja luin myös Skiftesvikin novellit (Vanha mies, Näprjääjä ja Katsastus). Elokuva ei ole täysin uskollinen kirjalle. Sen hahmot ovat hieman romantisoituja, ja tapahtumien yksityiskohdissa on poikkeamaa. Mutta tämä ei estä kolkon ironisen ja ajattomuudessaan pysähdyttävän tulkinnan välittymistä. Haikea tarina on kolmen miehen vanhenemisesta. Vaikka juonentapaisena toimii vanhan Vilma-auton katsastaminen, tarkastetuksi tulee alue pohjois-suomalaista 1980-luvun sielunmaisemaa pikku vikoineen.

Elokuva alkaa Viltterin ja Mallun häistä. Viltteri on paikallinen pikkunäprääjä, jopa häissään yrittää korjata päivällä rikkoutunutta Vilma-autoaan. Mallu pinnistele viimeisimmillään raskaana. Viltteri on kaiketi isä, vaikka lasaretissa hän sälyttää isyyden kaverinsa Öövinin harteille. Hääyönä morsian kiidätetään synnytysosastolle jonkun häävieraan toimivalla autolla, ja samaan aikaan Öövini, Junnu ja Villteri lähtevät ensin mainitun Zephyrillä ajamaan pillurallia. Öövinikin huomaa lauantai-illan huuman hukkuneen. Naisten pokaamiset kääntyvät vaaritteluun, eikä nakkikioskilla reuhaamisesta saa kuin sääliä: "Vaihda vaari levyä, ei tuolla tyylillä ole kymmeneen vuoteen naisia isketty", "On se lapsellinen mies".

Mallun synnytys on mennyt hyvin, vaikka hätäkastetun Malakiaksen vasen käsi on tynkä. Kun Viltteri sitä kummastelee, vastaa Mallu: "Saattaa olla, että sinä et tiedä miten lapsia tehdään. Sinähän olet sellainen näprääjä, kaikki jää puolitiehen. Ei sulla mikään pysy kunnossa, ei mopot eikä autot". Vasta tämän jälkeen Viltteri ja Mallun velipoika Junnu lähtevät Vilman katsastusreissulle Ruotsiin.

Tarinan ympäristö sulkeutuu idylliin, josta kolme nuoruutensa taakseen jättänyttä miestä etsivät elämilleen mieltä. Ahdistusta puretaan nujakoinnilla ja ryyppäämällä, vaikka tosi paikkassa pidetään yhtä.

Kirja hahmot ovat konkreettisten tilojen puristuksissa. Vielä joskus yksilö kohtasi tehtaan, konttorin, koulun, putkan, sairaalan, kasarmin, kaupan tai työnvälitystoimiston ulkoisina pakkolaitoksina. Myöhemmin laitokset ovat installoituneet kieleen, tai pikemmin kieli on institutionalisoitunut. Instituutiot ovat osa kieltä ja sitä kautta identiteetin rajoja.

Katsastuksen miehet jakavat yhteisen maailmankuvan ja peruskäsitykset. Elokuva on 1980-luvun Torniosta. 2010-luvulla puberteetista neljännelle vuosikymmenelle rallaavien köörien aika on väistynyt: yläastevaiheessa syntyneet porukat hajoavat lopulta yhteismitattomiin kohtaloihin. Uudet paikalliskulttuurit ovat abstrakteja, ne ovat kyläyhteisöjä vaikeammin hallittavissa. Hienosti sanottunua minikulttuuri on enemmän tai vähemmän yksilön suorittama konstruktio. Ne jotka eivät näe kulttuuriaan (lue: päämääriensä ja keinojensa suhdetta) oikein, syrjäytyvät.

Joku voisi pitää Katsastusta Kari Hotakaisen Klassikon tapaan tutkielmana mieheyden kriisistä. Seksistisissä rakenteissa nainen on passiivinen objekti, mies aktiivinen subjekti. Naiselle riittää naisena oleminen, mutta miehen on tultava mieheksi ja pysyttävä miehenä.

Katsastuksen hahmoista Öövini ja Viltteri kohtaavat mieheyden essentian asettamat haastet eri tavoin. Yli kolmekymppisen Öövinin pitäisi jo jättää rakkarivuosien lättähatturiitit, naisten iskemiset kaduilta ja tappelut, mutta mitään ei löydy tilalle. Viltteri ei täytä vaadittua perheen elättäjän roolia, koska aikaa ja voimia ei jää mieluisammalle tekemiselle, näpräämiselle.