Phenomenology for dummies

Graduuni minun on kirjoitettava luku Edmund Husserlin Loogisista tutkimuksista (Logische Untersuchungen, 1900). Olen jo jonkin aikaa pähkäillyt teoksen kanssa. En kuitenkaan kommentoi keskeneräistä työtä täällä. Kirjoitan nyt kummallisista uskomuksista, joita ihmisillä on toisinaan fenomenologiasta.

Ensin kuitenkin gradun kirjoittamisesta yleensä. Filosofia on yliopiston oppiaineista erikoinen siinä, että gradututkimus nähdään pääasiassa tunnelina tutkijan uralle. Opinnot ohjataan ja arvostellaan tätä silmällä pitäen. Gradua tekevä opiskelija on jo tavallaan tutkija. Filosofiassa monet kirjoittavat graduaan vuosikausia. Insinööritieteissä, teknishallinnollisissa viskaaliaineissa, ammattikorkeakouluissa tai vaikka matematiikan opettajalinjalta gradun kasaaminen on usein kompakti rutistus. En vähättele em. alojen haasteellisuutta. Mutta niissä lopputyö on kultainen portti työmarkkinoille, kun taas filosofiassa ovi aukeaa takaisin koulun penkille.

Sitten fenomenologiasta. Usein fenomenologiasta sanotaan, ettei se kelpaa yhtikäs mihinkään. "- Fenomenologia ei ole kunnolla tiedettä, eikä mystiikkaa", kertoi arvionaan eräs nimeltä mainitsematon ystäväni kesällä. Ehkä fenomenologia ei ole tiede, mutta vain koska oikeat empiiriset tieteet eivät ole luodanneet perusteitaan tarpeeksi hyvin.

Otetaan esimerkiksi kielitiede. Jos lingvistin kanssa puhuu merkitysrealismista, ts. mistä sanojen merkitykset saavat alkunsa, lingvistin vakiovastaus on konteksti. Lingvisti päätyy epäilemättä vastaukseensa, koska hänelle on opetettu sanojen merkitysten juontuvan lauseiden merkityksistä ja lauseiden merkitysten olevan kontekstisidonnaisia. Mutta mikä on konteksti? Edellyttääkö konteksti jonkun, jolla on konteksti, vai tarkoittaako se ”objektiivisesti näköpiirissä olevien asioiden joukkoa”?

Jos fenomenologia olisi tiede, se luultavasti törmäisi perusteluissaan samoihin esteisiin. Tieteen näkökulmasta intentionaalisuus (lue: tapamme havaita maailma) muistuttaa näkymätöntä lankaa silmästä fyysisiin kappaleisiin. Havaitsijan suhde todellisuuteen on näin simppeli. Kun metaforisesti näkymättömänä viivana kuvattu skeema tuleekin itse tutkimuksen kohteeksi, päästään siihen mitä itse välittömästi havaitussa ilmenee. Riippuen langasta, sen mutkista ja katkoksista, todellisuus jäsentyy eri tavoin. Tutkimalla tai kyseenalaistamalla skeemaa tai kerimällä lankaa, otetaan kontekstista tolkkua: palataan työhön, jossa arvon lingvistimme heitti hanskat tiskiin.

Äsken kuvaamani esimerkki oli hyvin karkea yksinkertaistus Husserlin kuvaamasta intentionaalisuudesta. Kun Loogisissa tutkimuksissa fenomenologia on staattista, tyydytään kuvailemaan tiettyjen havainto, tietämis, -ja arvostelma-aktien rakenteita, Husserlin myöhemmässä tuotannossa tutkimus laajennetaan koskemaan intersubjektiivisuuden ja kulttuurien tuottamia eroja havaintoihin ja ymmärtämiseen.

Fenomenologia on tietenkin vaikeaa, koska siinä irtaudutaan luonnollisesta asenteesta. Lisäksi fenomenologien, Husserlin ja vaikka Heideggerin, ilmaisu on kryptistä ja labyrinttista. Vaikka fenomenologian klassikkojen termit vaikuttavat äkkiseltään etäisiltä, uskon fenomenologian olevan paljon lähempänä arkea kuin tavallisesti uskalletaan tunnustaa.

Esimerkki tästä on kirjallisuudentutkija Lasse Koskelan viittaus blogissaan Linnan Tuntemattoman sotilaan kohtaukseen, jossa Lahtinen toteaa nälän valittamisen olevan turhaa sillä, ”Menes valittaan nälkääsi niin lyödään semmonen rätinki eteesi, jossa todistetaan, ettei sinulla voi olla nälkä”. Tässä on kysymys välittömän havainnon (nälän tunteen) ja objektiivisen totuuden (tieteellinen laskelma) ristiriidasta. Fenomenologia on systemaattinen väline Lahtisen ihmettelyn toteuttamiseksi tilanteissa, jossa totuudeksi hyväksytyn teknisen järjestelmän kurssi kaipaa tarkistusta tai kun huomaamme tekevämme epäautenttisia valintoja (esim. suorittaminen toisten mielyttämiseksi).

Fenomenologiaa voisi soveltaa organisaatioiden viestinnässä. Organisaatioviestinnän teorioissa (ks. esim. Aula ja Hakala 2005) tehdään ero strategisen ja kommunikoivan viestinnän välillä. Strateginen malli kuuluu hierarkkiseen johtamisjärjestelmään, jossa tieto ikään kuin valuun portaita alas. Näennäinen ja usein ylhäältä asetettu, hymistelevä iskulauseiden konsensus usein tappaa organisaation luovuuden, kun nälkää ei tarvitse keksiä uudelleen.